Maria ja Akseli
(Kirkko-Jaakkolat, Rekuset) Tämän tarinan olen kertonut valokuvakirjassa Maria ja Akseli Kirkko-Jaakkola jälkeläisineen. Kirjaa eivät kaikki ole nähneet, joten kerronpa sen uudelleen. Timon isoäiti oli urjalalaissyntyinen talontytär Maria Rekunen, jonka perhe oli muuttanut Punkalaitumen Jalasjoelle. Hänen lapsuuden perheestään ja muutosta Punkalaitumelle taidan kertoa eri kerralla. Timon isoisä oli punkalaitumelainen isäntä Juho Akseli Kirkko-Jaakkola. Hän käytti Akseli-nimeä, mahdollisesti erotuksena naapuritalon Iso-Jaakkolan saman ikäisestä Juho Erlandista. Akseli saattoi olla vannoutunut vanhapoika, joka tapauksessa hän oli (jo) 30-vuotias, kun Sarkkilan Kirkko-Jaakkolassa järjestettiin kudontakurssit syyskuussa 1900. Sellaiset olivat naisten juttuja, tuskinpa Akseli oli itse puuhamiehenä. Talossa järjestettiin myös muita kursseja ja kokouksia. Päärakennushan oli tuolloin varsin suuri, vinkkelimallinen ja punamullattu. Sen perusteella, että uutinen kurssist...