Perheraamattuja: Selma Sofian oma Raamattu

 





Kuten Jaakko Nauhan Biblia, tämä toinenkin Raamattu vaatii lähempää tarkastelua. Meillä oli kotona Kaakisen niin sanottu Dorén kuvaraamattu, suuri kuvitettu laitos. Tämä näyttäisikin olleen isoäitini Selman oma Raamattu.


Mustiin nahkakansiin ei ole kirjoitettu, mutta ensimmäisellä sisälehdellä on seuraava teksti:
Brighton mass Kesäk 25 p 09.
Rakas Selma 
R tervehtys muistoksi teille täältä merien takaa lähetämme tämän matka sauvan 
"herran nimi on vahva linna vanhurskas juoksee sinne ja tulee varjelluksi"
Sofia Appo 
Kaarlo ja William
Hilli
Rakkaat terveiset 
Herra kanssanne

Teksti ajoi minut tekemään sukututkimusta ja salapoliisinhommia muutamaksi päiväksi, mutta sitten asia selvisikin.

Selma on saanut tämän Biblian puolisonsa Juho Kustaa Hillilän 1908 tapahtuneen itsemurhan jälkeen USA:sta, Juho Kustaan veljen Abrahamin perheeltä lohduttamaan surevaa nuorta leskeä ja perhettä.

Juho Kustaan isoveli Abram Alexander Hillilä, myöhemmin Hilli, muutti Amerikkaan 1903. Hän avioitui siellä Nurmosta kotoisin olleen Hedvig Sofia Wuorenmaan kanssa 1905. He saivat viisi poikaa, joista lahjaraamatun saantiaikaan olivat syntyneet Kaarlo (Karl) ja William. Perhe asui suurimman osan aikaa Bostonissa (Suffolk, Massachusetts).


Kuten tapana on ollut, Selma on kirjannut Raamattunsa kansilehdille perhetapahtumia. Nämä koskevat ainoastaan hänen vanhempiaan  ja Otto Kaakisen kanssa saatuja yhteisiä lapsia.



Hauska yksityiskohta ovat lasten syntymäpainot ja -pituudet: isä-Ollillakin on ollut pituutta 52 cm ja painoa komeat viisi kiloa!







Tämän blogin suosituimmat tekstit

Päällikkösopimus 1898

Merikarhusta maallikkosaarnaajaksi

Perheraamattuja: Jaakko Nauhan Raamattu