Äidin isoäiti Kristina Pajula (1852 - 1944) Osa I
Äidin isoäiti edustaa juurissani satakuntalaista neljännestä. Loput juuret ovatkin sitten Pohjanmaalla. Vampulasta kotoisin ollut ja siellä käytännöllisesti katsoen koko ikänsä asunut Kristina Pajula, torpparin tytär ja torpparin vaimo, eli vaiheikkaan elämän satakuntalaisessa Vampulan pitäjässä, joka nykyisin on osa Huittisten kaupunkia.
Kristina syntyi torppari Karl Johansson Byrmanin kolmantena lapsena Ala-Kännön talon Byrmanin torpassa Vampulan Siivikkalassa. (Kirjoitan etunimen yhdellä i:llä, sillä en ole nähnyt sitä missään lähteessä muulla tavalla kirjoitettavan.) Kristinan isä oli syntynyt Köyliössä ja tuli vävyksi Byrmanin torppaan, josta äiti oli kotoisin.
Torpparin tyttärenä Kristina teki kotonaan torpan arkeen liittyviä askareita vanhempiensa apuna. Isä siirtyi torpparista itselliseksi suutariksi ja perhe muutti 1864 Byrmanin torpasta Soinilan kylän Tokaran rustholliin. He säilyttivät kuitenkin Byrmanin sukunimenä, torppa sen sijaan katoaa rippikirjoista tässä vaiheessa. Kristinan ja sisarustensa sukunimenä pysyi Byrman, mutta isän uusperhe otti 1880-luvun kuluessa nimen Ketola asumansa Tokaran mökin mukaan. Kristinan äiti menehtyi lavantautiin 40-vuotiaana kolme vuotta myöhemmin. - Kulkutaudit olivat kohtalokkaita alhaisen hygieniatason vuoksi ja tehokkaan lääkityksen puutteessa. Äidin kuoltua Kristina lähti kotoa 26-vuotiaana piiaksi Palojoen kylän Jaakkolan torppaan. Torpan omisti huittislainen Perttulan isäntä.
Kristina siirtyi Uusi-Perttulaan, rippikirjamerkintöjen mukaan isäntäväen palvelijaksi. Talossa ollessaan hän synnytti 1875 isättömät kaksoset, joista poika syntyi kuolleena. Kaksosgeeni näyttää kulkevan suvussa siten, että Kristinalla oli itsellään sisko ja veli, jotka olivat kaksoset. Tytär kastettiin Huittisissa Amandaksi. Tavan mukaan Kristinaa ripitettiin ns. salavuoteudesta. Koska Kristina ei kertonut lapsen isän nimeä, hän oli osapuolista ainoa, joka sai asiassa kirkolliset nuhteet. Merkintä pysyi kirkonkirjoissa sitkeästi vuosikymmenestä toiseen, vaikka hän oli solminut avioliiton ja saanut aviossa viisi lasta ja lopulta jäänyt leskeksikin.
Vuonna 1883 hän muutti Amandan kanssa Vampulaan. Ammatiksi oli merkitty itsellinen, mikä tarkoittaa, että hän ei ollut vakinaisesti kenenkään palveluksessa. Käytännössä hänellä täytyi olla jokin ammatti, jolla hän elätti itsensä tai sitten hänellä oli varallisuutta elinkustannukset kattaakseen.
Kristinan tilanne ei ollut mitenkään erikoinen sen ajan maaseudulla, mutta kovin kunniallisena yksinäistä äitiä ei pidetty. Jossain vaiheessa hän oli tavannut Siivikkalan Kourin talon rengin Juho Eevanpoika Sukasen. Juhokin oli syntyisin Vampulasta. Hän oli Hornan kylän Nappulan torpan tyttären Eevan avioton poika.
Syynä Vampulaan muuttamiseen näyttävät olleen avioliittoaikeet. Kristina ja Juho menivät juhannuksena 1883 naimisiin. Merkintä Vampulan vihittyjen kirjassa on vaikuttaa keskeneräiseltä, mutta virkatodistuksen mukaan heidät vihittiin tosiaan juhannuksena Vampulassa. Häiden viettopaikasta ei ole tietoa, ehkä morsiamen kotona Tokaran Ketolassa. Tai ehkä he vain käväisivät pappilassa vihillä. He asettuivat aluksi Kourille.
Nuoripari sai oikeuden Siivikkalan kylässä Pajula-nimiseen torppaan 1885, ja yhteiseksi sukunimeksi tuli Pajula. Oli tavallista, että sukunimi vaihtui talon nimen mukaiseksi. Torppa kuului Mäkelän virkataloon.
Äiti muisteli Pajulan olleen punaisen talon jokitörmällä: "Ei pieni eikä suuri", hän sanoi. Hän kertoi, käyneensä muutamana kesänä Pajulassa isänsä kyydissä. Isoisälläni oli sivuvaunullinen moottoripyörä, jolla matka Etelä-Pohjanmaalta 1920-1930-luvuilla taittui. Äiti kertoi tehneensä koulun kesätehtäviä joen mutkassa suuren koivun alla. Koivu oli niin suuri, että kädet eivät yltäneet ympäri.
Olemme käyneet vappuajelulla Pajulan pihassa. Paikka löytyi pienellä salapoliisintyöllä ja kartan avulla. Käynti tapahtui oikeastaan salaa, sillä omistajat eivät olleet paikalla. Pieni tila erotettiin aikanaan Mäkelästä lohkotilaksi. Nykyisin Pajula on omakotitalo siinä missä jokin muukin, viljelyaluetta siihen ei enää näyttäisi kuuluvan. Suvullahan se ei enää ole. Omistajat näyttävät pitävän sitä vapaa-ajanasuntonaan. Talo on tasaisen, peltoaukeaman reunaa seuraavan tien päässä, luonnonkauniilla paikalla Kourajoen mutkassa. Pihapiirin muodostavat asuintalo ja pari ulkorakennusta. Pihalla on kaivo.


