Oma sukupuuni
Olen intohimoinen vanhojen valokuvien kerääjä. Olen skannannut sadoittain kuvia isän ja äidin albumeista ja saanut meidän, Timon ja minun, sukulaisilta lainaksi albumeita skannattaviksi.
Huomasin powerpointilla sukupuu-dian ja ryhdyin sitä täyttämään. Harmi vain, etten saanut kuvia kokoon tämän enempää. Äidin isoäidistä Anna Lappalaisesta minulla on muutama kuva-arvaus, mutta varmaa tietoa ei ole. Ja kukapa enää tunnistaisi? Heikki-veljeni kanssa olemme arvelleet, että tässä kuvassa voisi olla Anna Suomela. Äidin isän isästä Juho Pajulasta ei liene kuvaa ollutkaan, sillä hän kuoli jo 1893.
Heikki lähetti upean kuvan isän isovanhemmista, Kaisa ja Jaakko Ylikaakisesta. Isän äidin puolelta isoisästä eli Jaakko Nauhasta en ole löytänyt kuvaa. Geni-puussa olen käyttänyt Jaakko Nauhan kuvana hänen leimasintaan, jolla hän saattoi merkitä sinettiin nimikirjaimensa.
Käytännön syistä mitä kauemmas etenee sukupolvia taaksepäin, sen enemmän tulee porukkaa ja vastaavasti tila vähenee. Ja näiden kaukaisimpien selvittämisessä on ollut eniten työtä!
