Muutama sana isoäidistäni Laurasta (1893-1967)

 (Kanervot, Suomelat)

Haastattelin omaa äitiäni Anna-Liisaa vuonna 2007 ja kokosin tarinaa hänen elämästään. Hän kertoi tuolloin myös omista vanhemmistaan ja kuvaili heidän lapsuudenkotejaan. Olen keskustelujemme jälkeen sukututkijan menetelmin hakenut lisätietoja näistä suvuista, Suomeloista ja Kanervoista.

Äidinäitini Laura Anna Helena Kanervo, o.s. Suomela

Äidin äiti Laura Anna Helena oli tyttönimeltään Suomela. Hän oli syntynyt Oulujoella eli Oulun  maaseurakunnassa vuonna 1893. Hänen isänsä Erik eli Erkki Suomela syntyi Haukiputaan Kellossa. Hän työskenteli Venäjän vallan aikana Oulun neljännessä pataljoonassa aliupseerina ja varusmestarina, ja sai kymmenvuotisesta palveluksesta hopeisen ansiomitalinkin. Myöhemmin hän toimi isännöitsijän ammatissa. Äiti Anna o.s. Lappalainen oli hänkin syntyisin Oulujoelta. Olen tutkinut hänen taustaansa ja järkyttynyt, millainen pienen lapsen kohtalo saattoi 1800-luvulla olla. Kerron siitä joskus myöhemmin. 

Tiedän isoäitini Lauran lapsuudesta vain vähäsen. Suomelat asuivat siis Oulujoella Alalaanilassa, joka 1911 yhdistettiin Ouluun. Perheeseen syntyi kaikkiaan kahdeksan lasta, joista neljä kuoli ennen aikuistumistaan. Laurasta tuli näiden kuolemien jälkeen perheen vanhin lapsi. 1900-luvun alun sanomalehdistä saa käsityksen, että Erkki Suomela oli Oulun kaupungin palkkaama isännöitsijä, jonka tehtävänä oli  Alalaanilan tilasta saatavien vuokrien periminen. Äitini kertoman mukaan Suomelat omistivat Alalaanilassa viisi yksikerroksista taloa, joista neljä oli vuokralla. Tontti oli Oulun kaupungin vuokratontti.  Erik Suomelan ajautui elämässään jostakin syystä umpikujaan, ja hän kuoli oman käden kautta elokuussa 1917. Syytä tekoon ei varmasti tiedetä. Ehkä taloudelliset syyt, sanoi äitini, omat tai muiden, hän lisäsi. Lapset olivat tuolloin 24-, 21-, 17- ja 15-vuotiaita. Kuopus Elsa oli tuolloin vielä elossa. Hän oli neljäntoista.

Suomelat asuivat itse päärakennuksessa, joka henkikirjassa on merkitty numerolla 48. Kun äiti puhui "päärakennuksesta", voisiko se tarkoittaa Alalaanilan tilan päärakennusta vai sitten vain parasta rakennusta näistä viidestä? Äitini mukaan se oli paritupatyyppiä: keskellä eteinen ja peräkamari, jossa lapset nukkuivat. Eteisestä vasemmalle tultaessa astuttiin talon arvokkaimpaan huoneeseen eli saliin. Salissa oli biedermeierkalusto. Soittopelinä oli harmoni. Huoneessa oli lisäksi trymoo eli suuri seinäpeili ja katossa kruunu. Sisustukseen kuului myös viherkasveja: suuri fiikus ja huonekuusi eli araukaria (tätä nimitystä äitini käytti). Huone oli siis mitä hienoin. Äidin Anna-isoäiti lupasi, että äitini saa nukkua Suomelan salissa, jos pääsee ylioppilaaksi. Isoäiti (häntä kutsuttiin aina näin)  piti lupauksensa, kun äitini sai valkolakin 1937.

Salista kuljettiin lisäksi Lauran veljen Niilon ja tämän puolison Elsan huoneeseen eli he asuivat Suomelassa vielä 1930-luvulla, josta äitini käsittääkseni kertoi. He olivat avioituneet 1925. Eteisen oikealla puolella oli huonemiehen eli vuokralaisen, "Huone-Kustun" huone. Myöhemmin siinä asui Lauran sisar Helle. Eteisestä kuljettiin myös pirttiin eli keittiön puolelle. Talossa ei ollut palvelijaa. Vanhimman tyttären Lauran tehtävänä oli hoitaa taloutta, kunnes meni naimisiin. Sen jälkeen huushollasi miniä eli Niilon vaimo Elsa. Helle ei pitänyt velvollisuutenaan osallistua talon töihin, koska oli kouluttautunut ammattiin. Hän oli lastenhoitaja.

Isoisäni Juho Ferdinand Kanervo oli suorittanut meijeristin opinnot Kuopion tietopuolisessa meijerikoulussa 1910-1911. Työskennellessään kirjanpitäjänä Oulun kaupungin elintarvikelaitoksessa hän tutustui Lauran veljiin Niiloon ja Yrjöön ja tuli sitä kautta tutuksi Suomelassa. Äitini mukaan Juho ihastui Lauraan, joka ahkerasti huushollasi Suomelassa. Kaverukset osallistuivat yhdessä vapaussotaan Oulun joukoissa. Sitä ennen Juho ja Laura oli vihitty tapaninpäivänä 1917. Nuorenparin koti oli aluksi äitini kertoman mukaan Rutasen mökissä radan varressa. Sieltä he muuttivat läheiseen Suomelan vuokra-asuntoon Alalaanilaan.

Sodan päätyttyä syntyi äitini Anna-Liisa lokakuussa 1918. Synnytys tapahtui Suomelassa. Kun synnyttämisen aika tuli, alkoi Suomelassa sellainen kalabaliikki, että talossa perheineen vuokralaisena asunut Essi Lähde, joka tunnetaan kuvanveistäjä Essi Renvallina, luuli Jeesuksen syntyneen. Hän viittaa tähän muistelmateoksessaan. Henkikirjan mukaan meijeristi Juho Kanervo asui perheineen vuonna 1919 Alalaanilan numerossa 105, seuraavana vuonna heidät on merkitty Suomelaan (nro 48). Perhe kasvoi vielä kahdella tyttärellä: Aune ja Elsa syntyivät Oulussa. 1925 perhe muutti isä-Juhon työn perässä Sippolan Inkeroisiin, missä syntyi kuopus Eino.

Perheen elämänkulkua olenkin valottanut paappani Juho Kanervon tarinassa. Harvoin tulee kysyneeksi kodin ilmapiiristä tai ihmisten luonteista. Äitiäni Anna-Liisaa haastatellessani tulin kysyneeksi näitäkin. Vaikka Juho Kanervolla oli aikakauteen nähden hyvä koulutus, arvostus Suomelassa ei äidin mukaan ollut tilattomana ja talottomana kovin korkealla. Maankiertäjä-sanaa käytettiin, olihan hän kaukaa Satakunnasta kotoisin ja työ vei eri meijereissä toimiessa ympäri läntistä Suomea. Isä-Juho oli äitini mukaan sopeutuvainen ja sovitteleva luonne, joka pyrki sivuuttamaan pahat puheet. Huumorintajuinen hän oli, sen muistan hyvin itsekin. 

Äitinsä Lauran luonnetta äitini kommentoi vasta yhdeksänkymmentä täytettyään. 

Luonne oli jokseenkin hankala. Hänen oli vaikea tyytyä olemassa olevaan: aina löytyi valittamisen aihetta. Napiseminen teki kodin ilmapiiristä ikävän. Perheessä oli kotiapulaisia, jotka eivät kukaan kauan viihtyneet. Laura oli harrastanut Oulussa ennen avioitumistaan kuorolaulua sisarensa Hellen kanssa. Myöhemmin äitini mukaan tämäntapaisia harrastuksia ollut. Joitakin ystävättäriä hänellä oli, ja heidän kanssaan tavattiin toistensa kodeissa. Laura-mumma ei matkustellut. Kotonaan Suomelassa hän ei tiettävästi käynyt lainkaan sen jälkeen, kun perhe muutti Oulusta Inkeroisiin. Lapset kävivät niin Oulun mummolassa kuin Vampulassakin isänsä kanssa. Lasten matka taittui moottoripyörän sivuvaunussa.

Minulla on Laura-mummasta vain sunnuntai-muisto. Olin seitsemän vanha, kun matkasimme junalla Rovaniemeltä Lapualle. Äiti suoritti ajokorttia Epa-veljen autokoulussa, vuosi oli kutakuinkin 1961. Mumma istui pyöreänä radion ääressä ja kuunteli jumalanpalvelusta. En muista puhuneeni hänen kanssaan. Keskustelut käytiin Juho-paapan kanssa.

Lapsia Laura-äidin kiukuttelu lähensi. He pyrkivät pois negatiivisesta ajattelusta. Sisarukset pitivät yhtä loppuun saakka ja tapasivat usein. Toisen maailmansodan eläneet, lottina ja rintamalla tahoillaan toimineet Lissu, Aune, Sakka ja Epa arvostivat toisiaan ja osasivat ottaa tavatessaan ilon irti. Siinä ilossa oli hauskaa olla mukana.