Isoisän veli Kokon Jaakkoo (1855-1936)
(Kaakiset)
Edessä istuvat vas. siskokset Lyyti ja Selma, veljekset Otto ja Jaakko, Tekla ja Einari
Jaakko avioitui 20-vuotiaana oulunsalolaisen talollisen
tyttären Liisa Karoliina Junkkosen kanssa. Nuoripari asettui Kaakiselle
Oulunsaloon, jossa syntyivät ensimmäiset neljä lasta. 1884 perhe muutti
Lumijoelle. Kirkolliset dokumentit katkeavat, mutta 1885 henkikirjasta löytyy
tieto, että Jaakko on neljännesmanttaalin suuruisen Kokon tilan isäntänä
Lapinniemen kylässä. Lapsia on viisi. Usein talon nimestä tuli sukunimi, mutta Jaakko piti Kaakisen perheensä sukunimenä.
Lapsikatras kasvoi. Kaikkiaan Jaakko ja Karoliina saivat
yhdeksän lasta. Kun nuorimmainen Martta Eleonoora oli puolitoistavuotias, äiti Karoliina
kuoli. Kuolinilmoituksen mukaan hän oli sairastanut pitkään. Suuren perheen pää ei noihin aikoihin jäänyt yksin arkea pyörittämään. Vuoden 1902
henkikirjassa puolisona mainitaan Sofia: Jaakko oli avioitunut 1900-luvun
alussa uudelleen, puoliso oli myös Lumijoelta kotoisin, Hirvasniemen kylän Heinun talosta. Koko
nimeltään Kaisa Sofia oli niin ikätoveri Jaakolle kuin ikäneitokin: hän oli
jäänyt kotitaloonsa asumaan. Ikä lähenteli viittäkymmentä. Kaisankaan elinkaari ei ollut pitkä, hän menehtyi vatsatuberkuloosiin
1907.
Tilan hoitaminen oli kenties esimerkillistä, kenties Jaakko
tarttui mielellään yhteisiin asioihin. Joka tapauksessa hänet valittiin
Lumijoen kunnallislautakunnan esimieheksi 1905. Se oli merkittävä
luottamustehtävä. Hän toimi myös monet vuodet kirkkovaltuutettuna. Lopulta hän
myi Kokon tilan, joka oli tuolloin lehtiuutisen mukaan 3/8 manttaalin
perintömaa, pojalleen Jaakolle ja tämän puolisolle vuonna 1914. Mutta olihan
hänellä jo ikääkin 59 vuotta. Siihen aikaan se oli paljon.
60 vuotta täytettyään Jaakko päätti avioitua vielä kerran.
Kolmas kerta sanoi toden sekä hänelle että puolisolle, talollisen leskelle
Kaisa Greta o.s. Maksalle. Heidät vihittiin Lumijoella 1915. Pariskunta eli sen
jälkeen vielä parisenkymmentä vuotta aktiivista elämää. Kaleva-lehden 80-vuotisjutussa
häntä tituleerattiin ”kunniavanhukseksi”. Loppiaisena järjestetyn juhlapäivän
päätteeksi pidettiin Kokolla seurat, joissa puhuivat pikkuveli Otto ja veljenpoika,
kirkkoherra Einari.
Jaakon yhdeksästä lapsesta neljä päätti lähteä Amerikkaan ja Kanadaan. Näistä
isäni amerikanserkuista kerron joskus myöhemmin.
Lähteistä lehtileikkeet ovat Kansallisarkiston tietokannasta: https://digi.kansalliskirjasto.fi


