Tarmokas Selma-mumma

(Kaakiset)


Oikealla isoäitini Selma Sofia ja hänen pikkusisarensa Lyydia Maria.
 

Olen monesti pohtinut isoäitini Selman elämää: millaisia vaiheita hän kokikaan ja kuinka hän elämän myrskyissä saattoi säilyttää mielenrauhansa, tarttua toimeen ja jakaa äidillistä huolenpitoa läheisilleen. Nämä lienevät tyypillisiä ominaisuuksia hänen sukupolvensa naisille, jotka oli kasvatettu tyytymään kohtaloon ja hakemaan lohtua kristillisestä uskosta vaikeina aikoina.

Selma Nauha oli laivakokin tytär Raahesta. Isän juuret olivat Kalajoen Keski-Nauhan tilalla. Kalajoelta oli Selma äiti Susanna Vasanojakin. Vanhemmat olivat tavanneet Raahessa ja rakentaneet sinne talon.

Selma oli yhteiskunnallisesti aktiivinen ja kaikin tavoin toimelias. Hän osallistui 1800-luvun lopussa Raahessa niin raittiusseuran kuin työväenyhdistyksenkin toimintaan. Hän ilmoitti Raahen Lehdessä ottavansa leningin ompelutöitä tehtäväkseen. 1901 vietettiin Raahessa juhannushäitä, kun Selma avioitui oululaisen kauppa-apulaisen ja sittemmin kauppiaan Juho Kustaa Hillilän kanssa. Nuoripari asettui Ouluun. Perheeseen syntyi kolme lasta. Juho Hillilän elämään liittyi epävakautta ja mahdollisesti voimakas alkoholinkäyttö. Joka tapauksessa hänen elämänsä päättyi itsemurhaan, jonka oululainen Kaiku-lehti kuvasi hyvinkin yksityiskohtaisesti, kuten ajan tapana oli. Selmalle jäi kauppapuoti Isokadulla ja vastuu lasten kasvatuksesta.

Pian hän tapasi toisen lesken, merikapteeni Otto Kaakisen. Kummallakin oli perhettä ja tarvetta rakentaa lapsille turvattu koti. 1911 solmitun avioliiton kunniaksi mentiin valokuvaamoon: kuvassa istuvat Selma, 30 vuotta ja Otto, 42 vuotta sekä seitsenpäinen lapsikatras. Yhdessä yritettiin pitää yllä ilmeisesti hieman huonoissa kantimissa olleen kauppaliikkeen toimintaa. Hillilän kauppaliike ajautui lopulta konkurssiin. Kaleva-lehdessä julkaistujen ilmoituksien mukaan pariskunta ansaitsi elantoa vuokraamalla huoneita Torikatu 43:n talostaan sekä myymällä leipää ja tuoreita maitotuotteita. Nämä toimet olivat tietenkin Selma harteilla.

Otto Kaakinen oli vaihtanut merikapteenin uransa 1912 Merimieslähetyksen maallikkosaarnaajan tehtäviin. Samaan aikaan Selma ilmoitti lehdessä avanneensa palvelijain välitysliikkeen. Yhteisiä lapsia syntyi kaikkiaan kuusi. Perhe näyttää eläneen jotenkin levottoman tuntuista elämää kymmenluvulla. Ei se ole ihmekään, sillä aikakin oli levoton. Hillilän vanhin poika Kalle lähti rämäpäisenä lukiolaisena kansalaissodan puhjettua Oulun vapaaehtoisjoukkoihin ja Kaakisen vanhin, teologian ylioppilas Einari värvättiin sielunhoitajaksi Tampereen sotilassairaaloihin. Toiseksi vanhin Paul Otto osallistui taisteluihin myös oululaisten joukoissa ja kaatui Kalevankankaalla tarkka-ampujan luotiin. Äidin sydämessä asui suru ja levottomuus villien poikiensa tempauksista. Sodan Suomessa päätyttyä Hillilän alaikäiset Kalle ja Erkki päättivät 1919 lähteä Pohjan Poikien joukoissa Viron vapaussotaan. Rankoissa olosuhteissa vain 15-vuotias Erkki-poika kaatui Marienburgin taistelussa nykyisen Latvian alueella. Äiti jäi pitkäksi aikaa odottamaan poikaansa kotiin. Perhe asui tuolloin Hailuodossa, mihin he olivat päättäneet Oulusta lähteä. Pian siirryttiin Iihin. Iin Leppisaaressa tapahtui surullinen onnettomuus, kun pieni Tyra-tyttönen hukkui jokeen 1920. Ikävät muistot lienevät pakottaneet lähtemään eteenpäin. Muutettiin Kempeleeseen ja lopulta 1922 Seinäjoelle, johon asetuttiin loppuelämän ajaksi.

Koti löytyi Kalevankadulta. Kodikkaassa puutalossa asuivat Kaakiset ja Mustamäet. Perhe ei elänyt puutteessa, mutta ei leipä ollut leveäkään. Tarmokas Selma Kaakinen avasi kotiinsa Ruokala Onnelan ja sai 1920-luvun lopulla ajatuksen lisäansioista kompiaisia eli karamelleja valmistamalla. Hän rekisteröi itsellensä toiminimen Karamelli-Uutuus om. Selma Kaakinen. Kyltti komeili Kalevankatu 25:n seinässä. Kaakisten keittiöstä erotettiin osa pelkästään karamellinkeittoa varten. Siellä tapahtui myös pakkaamien sekä juhlamakeisten koristelu.

Makeisten reseptien ja valmistustaidon historiasta ei ole varmuutta. Mahtoiko se olla kodin peruja, on selvittämättä. Karamelli-Uutuus valmisti piparminttu- ja kermakaramelleja. Karamellinvalmistusta varten keittiössä oli punaiset, varrelliset emalikattilat, joita ei saanut käyttää ruuanvalmistukseen. Puuhellan päällä kattilassa suli toppasokeriannos, jota oli tarkoin tarkkailtava, jotta mauste ja jääetikkapisarat tippapullosta tulivat juuri oikeaan aikaan taikinaan. Mausteina käytettiin piparminttu- ja anisöljyä, pehmeissä konvehdeissa myös manteliöljyä. Kovat karamellit myytiin pusseissa, pehmeistä tehtiin hää-, hautajais- ja joulukuusenkaramelleja.

Valmiit karamellit punnittiin tarkoin Selman valmistamiin valkoisiin paperipusseihin, joissa oli valmistajan leima. Karamellien kauppaaminen tapahtui monella tapaa. Bertta-apulainen kulki kannellisen korinsa kanssa myymässä makeisia eri puolilla pitäjää. Makeisia myös tilattiin suoraan eri tilaisuuksiin. Kaikkein tehokkain kaupparatsu oli kuitenkin Otto Kaakinen, joka kulki saarnamatkoillaan ympäri Suomea. Hänellä oli aina laukussa mukana omat peltirasiat, jotka täytettiin ennen matkalle lähtöä. Pappiloissa ja muissa majapaikoissa hän sitten kertoi vaimonsa niitä valmistavan ja sai mahdollisuuksia kaupantekoon.

Selmalla oli kokemusta Oulun ajoilta työnvälitystoiminnasta. Kunnallista palvelua ei tuolloin ollut saatavissakaan. Vuonna 1930 hän päätti perustaa Palvelijain välitysliikkeen. Kalevankadun taloon rakennettiin siipiosa, johon sijoitettiin toimistohuone. Huoneeseen, jonne oli käynti suoraan ulkoa, tuotiin kirjoituspöytä ja tuoli Selmalle sekä pari-kolme tuolia asiakkaita varten. Tekniikan huippua edusti veivipuhelin.

Selma Kaakisella oli tavattoman hyvä ihmistuntemus. Hän halusi aina henkilökohtaisesti keskustella työntekijän kanssa tarjolla olevista työpaikoista sekä nähdä työtodistukset ja suositukset. Perheet, jotka tarvitsivat kotiapulaista, soittivat kertoen olosuhteistaan, palvelijatoiveistaan ja tietenkin suunnittelemansa palkan suuruudesta. Selma kirjoitti mustakantiseen vihkoon muste- tai kosmoskynällä muistiin nämä tiedot. Ja tietenkin välitystoiminta toimi myös toisinpäin: palvelijaksi haluavat tulivat tiedustelemaan töitä. Sekä työnantajalta että työnhakijalta perittiin maksu ja siitä kirjoitettiin kuitti. Viikoittain tuli laatia raportti työnhakijoista ja työpaikoista. Moni sai Selma Kaakisen avulla vuosiksi työpaikan kotiapulaisena tai maatiloilla karjanhoitajana. Hän välitti myös sodan alla miehiä linnoitustöihin.

Selman Otto-puolison elämäkertatiedoissa kerrotaan, kuinka hän perusti Seinäjoelle merimieslähetysompeluseuran ja Merityttöjen kerhon. Näin varmasti olikin, mutta Selma näitä mitä todennäköisimmin pyöritti, järjesti kahvitukset ja huolehti ilmoituksista. Tätini kertoman mukaan hän virkkasi kalastajalangasta monet sängynpeitteet, jotka lahjoitettiin Merimieslähetyksen arpajaisiin. Lapset lähetettiin myymään Joulu ulapoilla ja kotona -lehteä ja keräämään Merimiehen ystävä -lehden tilausmaksuja, vaikkei tehtävä täysin mieluinen ollutkaan.

Selman työntäyteinen elämä päättyi Seinäjoella 1950. Sotien alla hän oli ottanut luokseen asumaan raahelaiset äitinsä Susannan ja sisarensa Lyydian, jotka elivät hänen huolenpidossaan viimeiset vuotensa. Selma oli iloinnut lapsistaan, kokenut rauhattomat sota-ajat, huolehtinut perheestään ja puolisoistaan, tuntenut äidin huolta ja surua sekä kokenut suuren järkytyksen puolisonsa Juhon itsemurhasta ja lastensa kuolemista. Hän hoiti kotona myös Otto-puolisoa tämän viimeiset vuodet. Selma oli monessa kohtaa elämässään käärinyt hihansa ja tarttunut toimeen - ja arvatenkin myös osannut nauttia työnsä tuloksista perheensä hyvinvoinnin hyväksi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Päällikkösopimus 1898

Merikarhusta maallikkosaarnaajaksi

Perheraamattuja: Jaakko Nauhan Raamattu